Alanya on turistien varassa pyörivä matkailukohde, jonka pitkä hiekkaranta ja useat kaupat houkuttelevat suomalaisia vuosi toisensa perään. Alanya on kuitenkin aito turkkilainen rannikkokaupunki. Se tarjoaa lämpöä, aurinkoa ja lepoa. Alanya sijaitsee kahden hiekkarannan välissä, joten loma-aikaan rannoilla riittää ravintoloita ja pelikenttiä.
Kaikille huvia
Alanya on mukava kohde, sillä se sopii kaikenikäisille. Kaveriporukalla voi pitää hauskaa kaupoissa ja baareissa, perheen kanssa voit viettää rauhallista rantalomaa ja puolison kanssa on mukava kävellä pitkin hiekkarantaa auringonlaskussa.
Satamaa ympäröi ravintoloiden ja kahviloiden ketju; herkulliset tuoksut ja ystävällinen henkilökunta vetävät matkaajaa puoleensa kuin kukat mehiläisiä. Tuliaisiksi voit hankkia vaikka nahkatavaroita, koruja tai mattoja. Kaupungilla liikut kätevästi paikallisella bussilla, dolmuksella.
Nähtävää
Kale – on 1200 luvun linnoitus, joka vartioi Alanyaa korkean vuoren päältä. Kalen raunioilta on mahtavat näköalat, jotka sopivat myös uskaliaan illan viettoon. Kallion rinteiltä löytyy myös Alanyan symboli kahdeksankulmainen Punainen torni.
Luolat – sopivat myös kaikenikäisille. Kallion alla pääsee ihmettelemään mm. Merirosvoluolaa, Rakastavaisten luolaa, Fosforiluolaa sekä 15 000 vuotta vanhaa Damlatasin tippukiviluolaa. Ihmeteltävää siis riittää.
Rannat ja ravintolat
Alaaddin-ranta
Alaaddin Beach on osa Kleopatran rantaa, jossa myös samanniminen hotelli sijaitsee. Ranta on etenkin nuorten suosiossa, joten aktiviteettejä on paljon.
Begonvil-ranta
Tätä Alanyan itäpuolen rantaa kutsutaan myös Itärannaksi. Sen pituus on 35 km. Ranta on matala ja pohjassa on paikoittain isoja kiviä. Alanyan keskustan läheiseltä rannalta kivet on poistettu, ja täällä on myös yleinen uima-allas.
Kleopatra-ranta
Kleopatra on kolme kilometriä pitkä ranta Alanyan länsiosassa. Se on erittäin suosittu, vaikka sen hiekka onkin hieman karkeampaa. Tarjolla paljon virvokkeita ja vesiurheilua.
Palm Beach Club
Viihtyisä ravintola, mukavuuksia ja paljon toimintaa. Sijaitsee aivan Kleopatra-rannan toisessa päässä.
Incekum
Incekum on hieman kauempana, se sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Alanyasta. Se on kuitenkin alueen lapsiystävällisin ranta, joten vuokra-auton tai bussin käyttäminen on suositeltavaa.
Ulas-ranta
Pieni, n. 3 kilometrin päässä keskustasta länteen sijaitseva ranta. Hienoa hiekkaa ja upeat maisemat.
Ravintoloissa valinnanvaraa on todella paljon. Satamakuppiloista tunnetuimpia ovat Robin Hood ja James Dean, ravintoloista eräs parhaista lienee Ottoman’s House. Mikäli suomalainen karaoke maittaa myös ulkomailla, kannattaa kokeilla surullisenkuuluissaa Heikin baaria.
Ilmasto
Alanyan ilmasto on erittäin tyypillinen Välimeren rannikkoalueen ilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet sateisia ja viileämpiä. Kuivin ja kuumin kausi on elokuussa, jolloin keskilämpötila saattaa nousta jopa 27 asteeseen.
Matkat
Alanyaan on liikenneyhteydet 120 kilometrin päässä sijaitsevasta Antalyasta, missä on lähin matkailukäytössä oleva lentokenttä. Alanya on lähes kaikkien matkatoimistojen vakiokohde. Pakettimatkat ovat helpoin tapa, mutta rohkea matkaaja voi ostaa myös pelkän lennon. Matkaa voit tehdä esimerkiksi Finnmatkojen kautta.
