Split on Etelä-Kroatian huimaavan kaunis lomakohde, johon matkoja järjestetään vuosi vuodelta yhä enemmän. Jo vuosisatoja vanha kaupunki on idyllinen paikka niin lapsiperheille, pareille kuin vanhuksillekin. Tärkeänä satamana Split tarjoaa hyvät lauttayhteydet useille Adrianmeren saarille.
Kulttuuria: Kaupunki on rakennettu noin vuoden 300 paikkeilla valmistuneen Diocletianuksen palatsin ympärille. Itse Diocletianus on haudattuna palatsin katedraaliin, johon matkailijatkin pääsevät vierailuille. Splitissä voit tutustua myös Kroatian historiaan ja vierailla museoissa, kuten etnografisessa museossa, kaupunkimuseossa tai arkeologisessa museossa.
Ilmasto
Ilmasto Splitissä on puhtaasti Välimerellinen. Heinäkuussa lämpötilat saattavat kavuta jopa yli 35 asteen. Pääosa sateista ajoittuu talvelle, joten kohde soveltuu erinomaisesti auringon palvontaan.
Paras matkustusajankohta ilmaston puolesta on touko-kesäkuu sekä syyskuu. Heinäkuu ja elokuu ovat luonnollisesti sesonkikuukausia, jolloin kaikki hotellit ovat täynnä ja hintataso on yleisesti tavallista korkeampi.
Nähtävyydet
Split ei ole aivan yhtä täynnä nähtävää kuin esimerkiksi Kreeta tai Kos, mutta täälläkin voit kuulla historian lehtien havinaa. Ehdoton ykkösnähtävyys on kaupungin palatsi Palace of Diocletian. Palatsi on UNESCO:n maailmanperintölistalla. Palatsi on pääosin ilmainen, mutta mm. kellari, katedraalin torni ja kaupunkimuseo ovat maksullisia.
Toinen tärkeä turistikohde on Splitin vanha kaupunki. Vanhastakaupungista voit ostaa käytännössä mitä tahansa – vieläpä edulliseen hintaan. Muurilla ympäröity alue on erittäin kaunis.
Split soveltuu shoppailuun erinomaisesti. Hintataso on Kroatiassa matala, mutta tarjonta hyvää. Kaupungista löydät sekä oikeita merkkituotteita että kopioita. Erityisesti kopiot ovat hinta-laatu -suhteeltaan hyviä.
Keskihintainen illallinen maksaa tavallisesti noin 8-20 euroa. Oluen saat kurkun kostukkeeksi noin 1-2 eurolla. Ravintoloiden ohella myös baari- ja yökerhotarjonta on yllättävänkin laajaa. Parhaat terassit löydät Rivan varrelta.
Matkat ja lennot
Matkoja Splitiin tekee mm. Apollomatkat. Heidän valikoimistaan löytyvät myös Hvar, Brac ja Makarskan Riviera. Oletamme, että tulevaisuudessa matkoja Splitiin tulee saamaan myös useammilta matkatoimistoilta.
Lentoja on sekä suorina että yhdellä välilaskulla. Lippujen hinnat vaihtelevat merkittävästi, mutta asettuvat tavallisesti noin 100 ja 600 euron välimaastoon. Edullisimman paketin saatat löytää yhdistämällä halpalentoyhtiöiden lentoja.
Hotelliyö on hieman Suomen hintatasoa edullisempi. Tarjolla on niin luksus-hotelleja kuin yksityishenkilöiden pitämiä R&R -tyyppisiä majataloja.
Apollomatkat – Splitg(19180446)a(1763001))
KalevaTravel – Split
Katso myös: Visitsplit.com
